Itsemurha ja läheinen

    Lisätietoja
    Trauman ja surun vaiheet
    Lapsi ja itsemurha
    Läheisen oma kertomus


Lapsi ja itsemurha

Itsemurha on vaikea asia sekä aikuisille että lapsille. Se synnyttää lapsessa avuttomuuden ja riippuvuuden tunteita. Lapset saattavat kuvitella, että aikuinen ei välittänyt heistä päätyessään itsemurhaan. He tuntevat itsensä hylätyiksi ja petetyiksi ja pitävät itseään pettureina.

Aikuinen ei aina ymmärrä lapsen tilannetta itsemurhan jälkeen. Moni lapsi reagoi voimakkaammin ja kauemmin kuin vanhemmat tai opettajat tietävät. Aikuiset eivät välttämättä ymmärrä lapsen kokeman tuskan syvyyttä eivätkä lapset aina puhu kokemuksistaan aikuisille.

Aikuisten on tärkeää keskustella lapsen kanssa hänen ajatuksistaan, huolistaan ja kuvitelmistaan. Lapsi saattaa jäljitellä itsemurhaa leikeissään, mikä usein pelästyttää aikuisen. Lapsi ei kuitenkaan välttämättä suunnittele itsemurhaa, vaan yrittää pikemminkin ymmärtää tapahtunutta. Lapsen on helpompi käsitellä asiaa, jos tapahtumasta kerrotaan hänelle avoimesti ja salailematta.

Lapset tietävät ja ymmärtävät usein paljon enemmän, kuin mitä he kertovat aikuisille. Jos heille ei kerrota asioista kotona, he onkivat tietoa ohimennen kuulemistaan keskusteluista tai tuttaviltaan. On tärkeää, että lapsi kuulee vaikeasta asiasta avoimesti, koko tarinan yhdellä kertaa. Hän saattaa menettää uskonsa aikuisiin, saadessaan myöhemmin selville, että häneltä on salattu asioita. Riittämättömät ja virheelliset tiedot lisäävät lapsen itsesyytösten vaaraa, koska lapsi ei saa puhua ajatuksistaan ja kuvitelmistaan.

Lapsen itsesyytösten selville saaminen on tärkeää ja lapselta voikin kysyä suoraan, miksi hän uskoo itsemurhan tekijän päätyneen kyseiseen ratkaisuun. Jos lapselle kerrotaan avoimesti itsemurhaan liittyvistä seikoista, hän voi yhdessä aikuisten kanssa pohtia vastauksia ystävien ja tuttavien kysymyksiin. Aikuinen voi myös antaa neuvoja, kuinka selviytyä erilaisissa kodin ulkopuolisissa tilanteissa.


Lapsen kehitysvaiheen merkitys

Aikuisen kertoessa lapselle kuolemasta ja itsemurhasta hänen täytyy muistaa, että lapsen käsitys kuolemasta kehittyy ajattelun kehityksen myötä.

Alle viisivuotiaat eivät ymmärrä kuoleman lopullisuutta ja voivat kuvitella kuolleen tulevan takaisin. He myös ymmärtävät asiat hyvin konkreettisesti, mistä syystä aikuisen täytyy välttää abstrakteja selityksiä tai kaunistelevia ilmauksia, jotka lapset voivat ymmärtää kirjaimellisesti (esim. kuollut nukkuu tai on lähtenyt matkalle). Pienillä lapsilla on tavallista maaginen ajattelu, jonka seurauksena he pitävät itseään lähes kaikkien tapahtumien keskipisteenä. Lapsi saattaa kuvitella, että hänen ajatuksensa, tunteensa, toiveensa ja tekonsa on syynä siihen, mitä hänelle itselleen ja muille tapahtuu. Hän saattaa uskoa olevansa syypää myös toisen ihmisen kuolemaan.

6-10-vuotias lapsi oppii vähitellen ymmärtämään, että kuolema on peruuttamaton ja silloin kaikki elintoiminnot lakkaavat. Heidän ajattelunsa on edelleen konkreettista ja he tarvitsevat konkreettisia ilmauksia (rituaaleja, kuvia, hautakiviä) surutyönsä tueksi. Kasvaessaan lapsi oppii paremmin ymmärtämään asioiden syitä ja seurauksia ja saattaa olla huolissaan tapahtumien epäoikeudenmukaisuudesta. Varhaisessa kouluiässä erityisesti pojat saattavat alkaa peitellä tunteitaan sitä mukaa, kun kaveripiirin merkitys kasvaa. Aikuinen kokee, että lapsi sulkee surun sisälleen eikä halua puhua tapahtuneesta.

Yli kymmenenvuotiaan lapsen käsitys kuolemasta muuttuu abstraktimmaksi ja hän pystyy jo laajemmin ymmärtämään kuoleman seurauksia. Hän ajattelee vielä oikeudenmukaisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta, kohtaloa ja yliluonnollisia asioita.

Kuoleman ymmärtäminen edellyttää ennen kaikkea kuoleman universaalisuuden ymmärtämistä – kaikki elollinen kuolee joskus. Se edellyttää myös kuoleman pysyvyyden ymmärtämistä, että toivominen tai rukoileminen ei tuo kuollutta takaisin. Lapsen täytyy myös ymmärtää, että kuolleet eivät tunne enää mitään, ei kylmää eikä kipua. Näitä asioita aikuisen on toistettava lapselle tämän kasvaessa ja oppiessa paremmin ymmärtämään kuolemaa.


Lapsen reaktiot

Aikuisten tavoin lapsetkaan eivät reagoi suru-uutiseen vain yhdellä tavalla. Tavallisimpia reaktioita ovat sokki, pelko, apatia, epäusko tai meneillään olevan toiminnan jatkaminen. Lapsi saattaa kieltää totuuden ja pitää itsepintaisesti kiinni omasta käsityksestään saadakseen tuskaa tuottavan asian pysymään loitolla. Aikuinen saattaakin hämmentyä, kun lapsi ei osoita heti voimakkaista tunteita vaan jatkaa esimerkiksi leikkimistä. Maailman muuttuessa turvattomaksi, lapset etsivät turvaa tavallisista ja tutuista asioista. 

Surevien lasten tavallisimpia reaktioita ovat: ahdistus, voimakkaat muistot, unihäiriöt, masennus, kaipaus ja ikävä, viha ja huomiota vaativa käytös, syyllisyys, itsesyytökset ja häpeä, kouluvaikeudet sekä ruumiilliset oireet.

Aikuisen kannattaa tarkkailla lasta ja ottaa yhteyttä ammattihenkilöihin, jos lapsi puhuu ja käyttäytyy toisin kuin tavallisesti: muuttaa ruokailutottumuksiaan, välttelee ystäviään, luopuu harrastuksistaan tai antaa pois tärkeitä ja rakkaita tavaroitaan.

Itsemurhan kohdalla myös lapset joutuvat käsittelemään sekä trauman että surun. Lapset saavat kuitenkin vain harvoin apua trauman käsittelyyn, vaikka se olisi tärkeää turhien jälkivaikutusten ehkäisemiseksi. Jos lapsi ei pääse käsittelemään itsemurhan aiheuttaman trauman synnyttämiä reaktioita, hänen on vaikeaa myös tehdä surutyötä.

Suomen Mielenterveysseura ja Tuettu suru -projekti on julkaissut Miten kertoa lapselle itsemurhasta -oppaan, jota voi tiedustella numerosta p. 09-4135 0500.